keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Herkkää tunnelmaa joulukortteihin

Heips!

Täällä(kin) on mietitty ideoita joulukortteja varten. Tässä pari.


Tässä sinisävyisiä distress inkkejä tuputettu ensin sabluunan läpi. Memory boxin stanssilla stanssasin valkoista softista ja liimasin "talventörröttäjän" tuohon päälle. Nea-Idean teksti embossattu hopeisella kohojauheella.


Tämän tein samaan tyyliin. Talventörröttäjät on ensin embossattu kimaltelevalla kirkkaalla jauheella. Päälle hiersin distress inkkejä sabluunan läpi.

Kaisa



tiistai 11. syyskuuta 2012

Synttärikutsu

Heips!

Meillä juhlitaan ensi lauantaina molempien poikien syntymäpäiviä. Esikoinen täytti viime viikolla 3 ja nuorempi vuoden muutamaa viikkoa aikasemmin.

Sukulaiset ja ystävät on kutsuttu mukaan kekkereihin tällaisella kutsulla.


Esikoiselta kysyttäessä oli täysin selvää, että kutsuun laitetaan juna. Äidille jäi sitten asiaksi suunnitella ja hoitaa toteutus. 

Juna on ensin leimattu akvarellikartongille ja embossattu sitten kirkkaalla kohopulverilla. Päälle on sitten läträtty Distress staineilla ja runsaalla vedellä. Kuivauksen jälkeen leimasin vielä Nea-Idean leimasimella tekstin.

Osallistun tällä myös Sinellin syyskuun korttikisaan.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Vetskarikorvikset

Heips!


Tässä vetoketjukorvikset, jotka syntyivät paikanpäällä IA:ssa Namisuppliesin korupajassa jokin aika sitten.

Kaisa

maanantai 3. syyskuuta 2012

Ensimmäiset joulukortit vintagetyyliin

Moikka!

Palasin tänään töihin isäkuukauden ajaksi. Kotona onkin oltu jo 3 vuotta, joten ihan kivaa vaihtelua.

Viikonloppuna askartelin pitkästä aikaa kortteja. Piti olla jotain puuhaa ettei jännitys työhön paluusta kohonnut liian korkealle. Tein aika läjän joulukortteja. Tässä niistä ensimmäiset.


Ovat varmaan ensimmäiset mun tekemät vintagekortit. Marthan leikkureilla leikattuja lumihiutaleita, vähän kakkupaperia ja feikkiaaltopahvia. Näitä syntyi pari muutakin mallia pienin muutoksin, niistä lisää myöhemmin.

Hauskaa alkanutta viikkoa!

Kaisa